6. Luukku - Onnettomuuksia

Yllättävän paljon on mahtunut onnettomuuksia ratsastusvuosiini. Ajattelinkin siis jakaa muutaman eniten mieleenjääneen teidän kanssa.

Heti ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen kaikkein suurin onnettomuuteni ylläpito suokin Temen kanssa. Oli talvi, ja lunta oli jo maassa. Iskä oli soittanut kengittäjälle, että hokkikengät pitäisi vaihtaa. Noh, meille tuli käymään velipuoleni lapsien kanssa, ja hänen vanhin tytär on minun ikäinen, ja pitihän sitä hieman näyttää, että osaan minäkin ratsastaa. Eräs silloinen ystäväni oli kylässä, ja lähdimme maastopolulle. Takaisin tullessa laukkasimme, ja pihaan saapuessa Temeltä petti pito, ja mentiin ympäri. Hevonen siis pyörähti ylitseni, ja minä jäin hankeen makaamaan. Ensin en tuntenut oikein mitään ihmeellistä olin vain pienessä shokissa. Velipuoleni tuli nostamaan minut, ja menimme sisälle. Kiitän ikuisesti isääni, joka vei minut heti takaisin tallille ja käski Temen selkään, sillä en pidä yhtään mahdottamana ajatuksena, että ilman sitä olisi voinut jonkinlainen kammo jäädä. En koskaan käynyt näyttäytymässä lääkärillä, mutta ilmeisesti solisluuni murtui tuossa rytäkässä (päätellen siitä kuinka paljon isompi se solisluu on toiseen verrattuna, ja silloisesta kivusta).

Seuraavana mieleeni tulee Kiteellä sattuneet kommellukset. Ystävälläni ja hänen siskollaan oli omat hevoset, ja kävin usein heidän luonaan. Hyppäsin ensimmäistä kertaa ystäväni siskon hevosen selkään, ja lähdimme maastoon. Kävelimme ensin pitkään rauhallisesti, ja lopulta tuli ylämäki, jonka päätimme laukata rauhallisesti ylös. Kaverini meni edeltä, ja ylämäen lopulla vain tajusin, että vauhti meni liian kovaksi, eikä hevonen enää kuunnellut pidätteitä. Siinä sitten mentiin useampi kilometri kiitolaukkaa, ja minä pikkutyttö tein kaiken minkä osasin, eikä hevonen kuunnellut yhtään. Ystäväni jäi myös heti jälkeen, ja olmme menneet todella monista risteyksistä, eikä minulla ollut mitään tietoa missä olimme. Lopulta hevonen pysähtyi jyrkän alamäen alkuun, ja pyöritin hevosta jonkin aikaa voltilla. Juuri kun otin jalustimet jalasta, ja olin nousemassa, lähti hevonen vastakkaiseen suuntaan kiitolaukkaa. Lopulta turhaannuin, ja hyppäsin vauhdista selästä, ja tietenkin hiekkatielle ja polvet aukesi. Minulla ei ollut puhelinta eikä mitään mukana, ja jäin seisomaan paikalleni. Hetken kuluttua kaverini lönkötteli hevosen kanssa perästä, ja lähdimme metsästämään siskonsa hevosta. No hevonen löytyi lopulta jostai pellolta iloisena hirnuen, ja pääsimme takaisin kotiin.

Kiteen heposet

Noilla Kiteen reissuilla sattui ja tapahtui aina vaikka mitä, huolimatta siitä, että tulevaisuudessa ratsastimme useimmiten aidatulla alueella. Yhdellä kerralla muistan hypänneeni esteitä, ja hevonen kompuroi juuri ennen estettä, ja lensin jotenkin hassusti jalkateräni päälle, ja en tiedä mitä jalalle kävi, mutta kipeä se oli monta päivää!